Etusivu  info  Kulkurit  kulissien takaa  bb Historia  Liput Kulkuriblogi  
    


PUNAINEN RUBIINI

 

Kässäri on valmis - suurkiitos kaikille mukana kulkeneille.

 

Kamariherra-näytelmällä oli siunaus myötä. Se tuli toteen näytetyksi, kun kahdeksan loppuunmyytyä näytöstä Hyvinkääsalissa ei riittänyt, vaan ulkopuolelle jäi satoja onnettomia. Se on Hyvinkäällä jo aivan ainutlaatuinen tapaus.

 

Siunaus on ollut läsnä myös Punaista rubiinia kirjoittaessani. Vaikka tie on ollut pitkä, vaatinut loputtomia sukelluksia historiankirjoihin, omaelämätietoihin, paikallishistoriaan, niin aina on ilmaantunut joku, jonka puoleen kääntyä, kun omat taidot eivät riitä. Suurkiitos kaikille ystävällisille, kultaisille ihmisille, jotka ovat auliisti tarjonneet apuaan.

 

LEENA LEHTO

 

Suuri ilo on ollut kirjoittaa rubiinia yhdessä Leena Lehdon kanssa. Paitsi, että Leena on rakas ystävä on hänen Kytäjän historian tuntemuksensa ollut korvaamaton apu kirjoittajille. Leenan kanssa on suunniteltu, mietitty ja pohdittu miten ja mitä me Marinasta kirjoitamme. Miten hauskaa onkaan ollut jakaa käsikirjoituksen ihmeellinen maailma viisaan, taitavan ystävän kanssa. Kiitos Leena.

 

ANU LAHTINEN

 

Anu Lahtisen, professorin ja Hyvinkään historian kirjoittajan tulo kirjoitustiimiimme on ollut todellinen onnen potku. En voisi kuvitellakaan, miten olisin selvinnyt loppukohtauksesta, joka käydään Hyvinkään asemalla vuonna 1908, ellei minulla olisi ollut käytettävissäni Anun mahtavaa tietomäärää. Ystävällinen, innostunut, mukaansa tempaava Anu on myös mitä paras innoittaja. Meillä kaikilla kolmella on sama päämäärä: tehdä mahdollisimman totuudenmukaista teatteria, joka tarjoaisi hyvinkääläisille faktatietoa omasta kaupungista. Kiitos Anu.

 

JETRO STAVÉN – AARNO JALONEN

 

Valokuvaaja Jetro Stavén otti Marinasta upeita kuvia. Jetron kameran jälkeä voi ihailla mainoksissamme, käsiohjelmissa ja kotisivun pääkuvassa. Kiitos Jetro sie oot mahtava ; ). Are puolestaan kuvasi omaan ainutlaatuiseen tyyliinsä Kamariherran sisarpuolensa, myöhemmin kenraali Mannerheimin rakastettuna tunnetun Kitty Linderin seurassa ihka-aidossa miljöössä ja ihka-oikean auton kyydissä. Kiitos Are näistä ja kaikista muistakin upeista kuvista.

 

PIA PIRHONEN

 

Pia Pirhonen teki taas mahtavan esitteen. Pialla on paitsi jäljittelemätön tyylitaju myös kyky uudistua. Tälläkin kertaa lopputulos oli monin verroin tyylikkäämpi kuin olisin osannut toivoa. Pian kohdalla tulee toteen näytetyksi mitä kovan luokan ammattilainen todella osaa. Kiitos Pia joustamisesta ja hienosta esitteestä.

 

NIILO JA EEVA-LIISA SÄNTTI

 

Pohjalainen vanhojen autojen entisöijä Niilo Säntti johdatti meidät todella vanhojen autojen maailmaan. Hänen pajastaan löytyi vanhuksia, kruununa 1904 mallin A-Ford, jolla hän vaimonsa kanssa osallistui Lontoo-Brighton-ajoon 2002. Vaikka se ei tarkoituksiimme sopinutkaan, saimme korvaamatonta tietoa mistä etsimämme auto löytyisi. Lämmin kiitos Niilo ja Eeva-Liisa Säntti pyyteettömästä avusta.

 

KANGAS- JA VAATELAHJOITTAJAT

 

Kiitos kaikille teille, jotka olette lahjoittaneet meille kankaita, vaatteita, kenkiä ym. Tähän näytelmään on tarvittu massiivinen määrä kaikkea, joten tarpeeseen ovat tulleet. Ehkäpä löydätte lahjoituksenne näyttämöltä roolihahmon yltä!

 

HILKKA – CHARLOTTA – JAKE – TERHI

 

Lämmin kiitos teille, jotka kesän aikana osallistuitte Punaisen rubiiniin valmistamiseen; Jake rekvisitoimalla, Hilkka ompelemalla, Charlotta meikkaamalla ja kampauksia tekemällä, Terhi ompelemalla, Are lavasteita suunnittelemalla ym. Tästä se lähtee yhdessä ponnistaen.

 

Eilen oli uuden käsikirjoituksen luovutuspäivä, joten sain nautiskella, kun teatterilaisilla alkoivat totiset paikat. Ei laakereilla lepääminen kauaa kestä minullekaan. Teatterityö jatkuu puvustamisena ja ohjaamisena ja monina muina hommina. Kaikkena sinä ihanana työnä, jota teatteriksi kutsutaan!

 

Siunattua syksyä!

 

b elokuussa 17

 


BIRGITTA ULFSSON: Teatterin vaarallisin myrkky on piehtaroida omassa tärkeydessään.
 

Punaisen rubiinin käsikirjoituksen lomassa on ihan pakko kirjoittaa blogi, jotta pääsee siteeraamaan näyttelijälegenda Birgitta Ulfssonin mielipiteitä.

 

IKÄ EI TAHTIA HAITTAA

 

"Paikallaan polkeminen on peikko, muutos pitää liikkeellä, kehittyminen on elinehto. ”

Ikinuori Ulfsson on 88 vuotias ja näyttelee täysillä; toukokuussa alkavat Brechtin klassikkonäytelmän Setšuanin hyvä ihminen -harjoitukset Göteborgissa.


Miten riemullista on lukea haastattelu, jossa haastateltava on innostunut paitsi työstään myös elämästään. Kuinka usein törmää ihmisiin, jotka jo viisikymppisinä ovat väsyneitä, innottomia, päivästä päivään raahustavia olentoja? Mitä he ovatkaan kuusikymppisinä - no seitsemänkymppisinä joka tapauksessa kuoleman portilla seisovia lyhtypylväitä. Nyt puhun siis terveistä ikäihmisistä.

 

Yhdyn Birgitta Ulfssonin mielipiteeseen, että kuolemanodotus alkaa siitä, kun ryhtyy tutkimaan ja keskustelemaan sairauksista. Kahden rintasyövän selättänyt Ulfsson toteaa, että häntä eivät kiinnosta vähääkään sairaudet, eivät edes omat! Vain ihmiset kiinnostavat. Itse kunkin on tärkeä miettiä, mihin päivänsä kuluttaa ja mitä ajatuksiinsa päästää. Kun askartelee synkkien ajatusten parissa, ovat puheet sen mukaiset ja pikkuhiljaa koko elämä on yhtä synkkää raatamista. Hiljalleen ystävät katoavat, omaiset käyvät yhä harvemmin ja kehä on valmis. Yksin surkeana joutuu olemaan ja elämään, kun muut ihmiset ovat niin syvältä.

 

Sen sijaan kannattaa muistaa Matti Nykäsen viisaus: ”Elämä on ihmisen parasta aikaa”.

 

Itse nautin täysillä teatterista; ohjaamisesta, roudaamisesta, ompelemisesta, siivoamisesta, käsikirjoittamisesta ja ihan kaikesta. En tiedä miten osaisin olla tarpeeksi kiitollinen siitä, että saan päivästä toiseen tehdä sitä, mistä eniten pidän; luoda kaunista, keksiä uutta, kirjoittaa käsikirjoituksia, joissa surullisimmillaankin on toivon pohjavire. En vaihtaisi tätä harrastusta mihinkään maailmassa. Kuitenkin on kaiken aikaa myös skarpattava, muistettava, ettei tule ylpeäksi, ettei ala pitää itseään hyvänä ja muita parempana. Kannattaa muistaa tässäkin Birgitta Ulfssonin neuvo:

 

"Teatterin vaarallisin myrkky on piehtaroida omassa tärkeydessään."
 

Suomalaisteattereita hän arvostelee ylinäyttelemisestä, yleisön kosiskelusta ja kaupallisuudesta: " Kun luennoin heille siitä, he suuttuvat, varsinkin kun sanon että he voivat katsoa mitä ruotsalaista paskapoliisisarjaa tahansa niin he näkevät miten hienosti siellä näytellään. Suomalaisissa kaupunginteattereissa ja muissa esitetään paljon semmoista mikä ei pääsisi ruotsalaisen teatterin ovista sisään."

 

Niinpä! Vaikka meille kulkureillekin on tullut kiitosta, suitsutustakin ja loppuunmyytyjä näytöksiä vuodesta toiseen, silti kannattaa muistaa, että olemme vasta alkumetreillä. Valmiiksi emme tule koskaan, mutta ystävällisellä ja yhteistyökykyisellä mielellä pääsemme ainakin teatteritaiteen kivikkoisella polulla vähän pidemmälle.


Birgitta Ulfsson, Ruotsalaisen Teatterin näyttelijä, Lilla Teaternin johtaja 1967–1974, työskennellyt Helsingin Kaupunginteatterissa, Televisioteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa, näytellyt yli 20 elokuvassa ja televisiosarjassa. Pro Finlandia –mitali 1973, taiteen Suomi–palkinto 2015.


b 17.3. 17 Kytäjällä



KOHTA ON

AIKA

UUDEN

NÄYTELMÄN

JULKIS-

TAMISEN

Savilammen Antti pisti vauhtia porukoihin ja kyllä mentiin tuhatta ja sataa polskaa, valssia ja masurkkaa. Ihan perusaskelista aloitettiin ja meno paranee koko kevään kestävillä eri koulutuksilla. Kohta on valmiuksia taas paljon enemmän teatterin tekemiseen.


Ensimmäinen  puku on viittä vaille valmis. Se piilottelee vastavalossa näyttäytyäkseen tuota pikaa yleisölle, kun uusi näytelmä julkaistaan.

Kevät muistuttaa itsestään. Lumikellot kukkivat aikaisemmin kuin milloinkaan, väittävät kasvitieteilijät. Nyt kuitenkin sataa lunta ja pakkanen paukkuu. Olo on turvallisen suomalainen.  Tällaistahan tämä on aina, Suomen kevät. Tulee ei tule, tulee ei tule… Kunnes se sitten tulee ja tuo tullessaan riemukkaasti laulavat muuttolinnut, lehtien alta kurkkivat leppäkertut. Tummiin vaatteisiin kääriytyneet ihmiset hymyilevät pitkästä aikaa.
 

Auringon ensi säteiden myötä on Hjalmar siirretty muistoihin. Puvustus on purettu, samoin lavasteet, rekvisiitat ym. On aika kirjoittaa uusi käsikirjoitus, suunnitella lavastus, puvustus, meikit, peruukit, musiikit, esitteet, kuvaukset, lipunmyynnit, kaikki se josta teatteriesitys on tehty. Monet sadat pikkuasiat, jotka näkyvät yleisölle valmiina kokonaisuutena.

Olen vaipunut uuden näytelmän lumoihin yhtä innokkaasti kuin aikanaan Kamariherraan. Joka kerta olen varma, että tätä näytelmää rakastan eniten. Kunnes on aika sanoa hyvästi ja kirjoittaa uusi.
Olen mielistynyt päähenkilöön, itkenyt ja surrut, iloinnut ja elänyt hänen kanssaan prameat juhlat ja tavallisen arjen. Paneutunut siinä määrin, ettei ole aamuja eikä iltoja, ei päiviä eikä öitä. Joudun pakottamaan itseni syömään ja astumaan hetkeksi ihmisten ilmoille. Onneksi minulla on rakkaita lapsia ja ystäviä, jotka raahaavat minut väkisin muihin ympyröihin.


Tuota pikaa käsikirjoitus on valmis ja voimme julkistaa näytelmän teille hyvä yleisömme. Pääsette hankkimaan liput. Toivottavasti kaikki nekin, jotka eivät Kamariherran esityksiin mahtuneet saavat nyt lippunsa.

 

b Kytäjällä 20.2.


LUE MYÖS VANHAT BLOGIT

Päivitetty 21.2.17