y

Etusivu   Info  Kulkurit  Kulkuriblogi  Historia  Liput 

  

LUE EDELLISET BLOGIT

Carl Johan Armfeltia, Kallea, esitti Aki Korpela ja teki sydämeen käyvän roolin. En voi kuin iloita roolin täydellisestä sisäistämisesta. Hänen rakastettuaan, Maija Fältiä esitti Verena Konttila nuoruuden rakkaudella ja innolla.

ARMFELTIN AIKAAN - uusin menestysnäytelmä
 

Armfeltit jäivät iloineen ja murheineen vuoteen 1814 ja minä palasin tälle vuosisadalle, tähän vuoteen ja Kytäjälle. Kun viimeisen esityksen jälkeen kävelin pimeää kotipolkuani suurten, lumisten tammien alla punssipullo kädessäni kotiin, saatoin tuntea itseni onnelliseksi. Charlotta oli kaiken kiireen ja touhun keskellä jaksanut olla aina minua varten ja vielä lopuksi muisti jopa rakkauteni punssiin ja kiitoksiin. Nekin hän järjesti! Sain myös nauttia kuuden esityksen verran hänen ja KulkuriOrkesterin upeasta soitosta ja Bellmanin musiikista, jota olen kuullut jo pikkutyttönä isoäitini laulavan. Sydäntäni lämmitti myös Antti Savilammen kauniit sanat ja aivan erityisesti hänen upea serenadinsa minulle.

 

Kiitos myös Leena Lehdolle ja Anu Lahtiselle. On ollut hienoa saada tutustua teihin, suunnitella yhdessä näytelmiä ja tehdä rakasta Kytäjäämme tunnetuksi. Tuon mahdollisuuden antoi ensimmäisen kerran Katri Lehto minulle tarjotessaan Kuninkaan eväät -tekstiään dramatisoitavaksi vuosia sitten. Olen ikuisesti kiitollinen hänen tuestaan ja avustaan. Milloinkaan hän ei ole arvostellut näytelmiäni eikä hänen tekstinsä muokkaamista, päinvastoin hän on aina antanut minulle niistä kauniin kiitoksen. Tämäkin näytelmä perustui hänen hienoon kirjaansa Kytäjän mamsellin muistelmat.

 

Toivon, että nämä Katrin, Leenan ja Anun kanssa tekemäni teatteriesitykset saisivat Kytäjän kartanon omistajat huomaamaan, mikä valtava aarre heillä on omistuksessaan. Upeiden sukujen ja värikkäiden tarinoiden historiallinen kartano sietäisi saada arvoisensa kohtelun ja tulla kunnostetuksi. Se olisi todellinen kulttuuriteko ja nostaisi nykyiset omistajat todellisten kartanonherrojen joukkoon!

 

Teatteripyykit on pesty, on hetki aikaa ihmetellä miten tästäkin rupeamasta selvittiin. Puolen vuoden paneutuminen oli iso haaste, mutta se oli myös ihan konkreettista työtä. Satojen asioiden hoitaminen, ompeleminen, tavaroiden ja kankaiden haaliminen ympäri Suomea, lavastesuunnittelu, puhumattakaan koko paletin dramatisoimisesta ja osin kirjoittamisestakin ja ohjaamisesta ei suju olan kohautuksella. Ammattiteattereissa esitystä valmistavat kymmenet ihmiset, meillä muutama.

 

Kun esityksen jälkeen istuin teatterilaisten puheensorinaa kuunnellen, mietin niitä lukuisia tunteja, joita olen jokaisen näyttelijän ohjaamiseen vuosien saatossa käyttänyt, kokeillut kaikkia mahdollisia keinoja niin henkilöohjauksessa kuin yhteisohjauksessa. Kieputellut sitä ja tätä kautta, jotta jokainen löytäisi tavan replikoida ja esittää roolinsa siten, että hän itse ja yleisö saisivat siitä maksimaalisen nautinnon. Harrastajateatterissa näyttelijät tulevat kuka mistäkin, kenelläkään ei ole pitkään aikaan harmaintakaan aavistusta mitä näytteleminen edes on, miten näyttämöllä ollaan, puhumattakaan mitä on karaktäärien tekeminen, asemat, iskut, läsnäolo ym. Ohjaaja aloittaa jokaisen kanssa aina nollasta. Vääntää, puurtaa, ponnistelee, yrittää, onnistuu, epäonnistuu; välillä tekee mieli repiä hiukset päästä, välillä itkeä ilosta, kun jokin asia menee perille.

 

Näytteleminen on vaativa harrastus niin näyttelijälle kuin ohjaajalle, jonka on saatava näyttelijä ymmärtämään kymmeniä asioita ennen kuin näyttelemisestä edes voi puhua. KulkuriTeatterissa vuosikaudet mukana olleet ovat saaneet henkilöohjausta määrättömän paljon. Kotisivua päivittäessäni osui silmiini teatterimme historiikki ja Klapien ohjelmisto. Mikä satojen ja taas satojen tuntien koulutuksia jo pelkästään nekin pikkuesitykset ovat olleet jokaiselle. Meillä on lisäksi ollut vuosien saatossa mahdoton määrä upeita, ammattitaitoisia kouluttajia, jotka ovat omalta osaltaan antaneet harrastajalle valmiuksia näyttelemiseen. Ei tarvitse ihmetellä, jos teatterimme tasoa kutsutaan ammattimaiseksi ja on kutsuttu jo parikymmentä vuotta. Juhlahumussa ja kiitosten keskelläkin on hyvä muistaa mistä kaikki lähtee.

 

Nyt on sekä näyttelijöillä että minulla hengähtämisen aika. Ansaittu loma voisi sanoa. Viimeisen Armfelt-esityksen jälkeen esitimme heti kohta Pikku Naisia kirjastossa, mutta nyt ei hetkeen esitetä mitään. Jossain kohtaa voi taas olla toinen ääni kellossa. Saas nähdä mitä sävelmää silloin soitetaan!

 

Lumisateisin terveisin Kytäjän korvesta 110319b 

Kalle Armfeltin sisko Hedda (Terhi Korpela) yrittää naittaa kummityttönsä veljelleen, mutta... Kuvan on ottanut Teemu Heikkilä. 
 

ARMFELTIA - OMPELUA - ESIINTYMISIÄ - HARKKOJA

 

Taas on joulu ovella ja teatterissa yhtä mahdoton hoppu kuin joka vuosi. Vuoden vaihteessa teen pyhän lupauksen, että tänä vuonna on rauhallisempaa. Sitten tulee toinen toistaan ihanampia tilauksia, eikä kaikille raatsi sanoa ei, enkä aina haluakaan kieltäytyä. Nopeat tempaukset, uudet käsikirjoitukset ja laulut toimivatkin oivana opetuksena suurelle rutistuksellemme Armfeltien aikaan. Ja kulkurithan rutistavat rutisematta; upea porukka, jota ei voi liiaksi suitsuttaa. Marinan ja valitusten sijaan tehdään työtä, nauretaan ja nautitaan. Siitähän harrastuksessa loppujen lopuksi on kyse. Kukapa viitsisi vuodesta toiseen kuluttaa iltoja ja viikonloppuja seurassa, jossa ei viihdy tai harrastuksen parissa, jota ei koe omakseen.

 

Hilkka on ajellut Turusta joka viikko vapaapäivinään ompelemaan. Mitäpä tekisin ilman häntä, yksin ei puvustus valmistuisi eikä sellaisen kaverin kanssa, joka tulisi vain kun itselle sopii. Me aloitamme aamulla klo 9 ja lopetamme illalla suunnilleen samaan aikaan ja sen lisäksi ompelemme vielä vapaa-ajatkin. Vain teatterissa voi antaa luovuuden kukkia, toteuttaa hulluimmatkin unelmat. Kaikki rooliasut teemme vanhoista vaatteista, ensin puramme, sitten pesemme ja vasta sitten ompelemme. Tupla-aika siihen nähden, jos kävisimme ostamassa uudet kankaat. Mutta eipä lopputuloskaan olisi sitä mitä haluamme. Monta kymmentä suurta asua taas loihdimme pääosin kahden. Ihanat teatterilaiset kyllä auttavat aina, kun tarvetta on. Viikonloppuna menemme akoissa ompelemaan. Ihana rupattelu ja puheensorina lisättynä ompelukoneiden hurinaan on musiikkia korville.

 

Antti Savilampi on molempina teatteriviikonloppuina käynyt opettamassa meille omien sanojensa mukaan yhtä vaikeinta tanssia. Parikymmentä vuotta olemme hänen opissaan saaneet olla, aloitimme nollasta ja nyt  harjoittelemme supervaikeata tanssia! Hienoa nähdä kehitys kulkureissa ja uuden omaksumisessa, harjoitus todella tekee mestarin.

 

Juhana Rönnkvist kävi vetämässä meille kolmen tunnin impron. Näyttelijät olivat ihastuksissaan ja kehuivat paitsi häntä myös improilua. Rakkautta ei ole vaikea ymmärtää, onhan Juhana meidän kulkureita; teki aikanaan huiman pääroolin pohjalaisessa näytelmässä Ketoolan Jukka.

 

Tätä kirjoittaessani on ruotsalaisuuden päivä ja muistot vievät rakkaan äitini ja isäni luokse sinne jonnekin. Kiitollisin mielin muistelen heidän rakkauttaan ainutta tytärtään kohtaan, mutta kiitän myös ruotsalaisesta äidinkielestäni. En ymmärrä vallalla olevaa kielivihaa, sillä minulla on kaikista lapsuudessa oppimistani kielistä ollut pelkkää iloa ja hyötyä. Suomen kieltä rakastan mahdottomasti, koska sillä on kirjoitettu yksi hienoimmista kirjoista, Kalevala. Ruotsinkieliset kansanlaulut ja –sadut ja niiden monet kielikuvat avautuvat vain ruotsin kieltä taitavalle. Toivoisin, että vanhemmat ymmärtäisivät opettaa lapsensa paitsi rakastamaan erilaisuutta myös tarjoamaan heille mahdollisuuden opiskella toista kotimaista kieltä. Ei väkisin vaan vapaaehtoisesti.  

 

b marraskuun alussa 2018

 

HELTEISESTÄ KESÄSTÄ ARMFELTIEN AIKAAN

 

Seitsemänviikkoinen matka Jäämerelle ja Saamenmaahan tuli ja meni, kuumin kesä kului pikkumatkoja tehden kotimaassa, parin päivän päästä kutsuu lumoava maaruska, lumihuippuiset vuoret ja pohjoinen rauha kulkijan jälleen pariksi viikoksi lepäämään ja nauttimaan silmiä hivelevästä maisemasta.

 

Keskikesän helteillä paneuduin myös teatterityöhön. Dramatisoin Leena K. Lehdon ja Anu Lahtisen upeat tekstit näytelmäksi; myötäelin Armfeltin Kallea sydänsuruissa, surin Heddan puolesta, iloitsin ja vähän pelkäsinkin kuinka käy Heikki-rengin ja hänen rakastettunsa tai puraiseeko hauki Jänes-Jussilta siiman poikki.

 

Historiallinen draama on nähnyt päivänvalon. Tällä kertaa lopputulosta voisi kutsua lieväksi komediaksi, jos sellainen teatterimuoto olisi mahdollinen; hulvattoman hauska, jopa vähän hassahtanut. Erilainen kuin tähänastiset historialliset kartanosta kertovat näytelmät, mutta silti samanlainen:  tarinat ja tapahtumat ovat tarkalleen tosia.

Armfeltien aikaan vei sydämeni kertaheitolla. Toivottavasti yleisön käy samoin.

b lokakuussa 18

Kuvasta puuttuvat Jalosen Are, b ja Samuli. Muuten armfeltilaiset olivat paikalla. 

 

Kesämatka Armfeltien Wiurilan kartanoon

 

Meille kulkureille on tullut tavaksi aina ennen suuren historiallisen näytelmän harjoittelun alkua tutustua aiheeseen niin hyvin kuin suinkin. Viime kesänä paneuduimme Tuusulan rantatien 1900-luvun alun taiteilijayhteisön taloihin ja aatteisiin näytelmämme Punainen rubiini -merkeissä. Nyt oli vuorossa tulevan draamamme ARMFELTIEN AIKAAN -suku ja sen pääkartano.

 

Yllätykseksemme pääsimme ruokailun jälkeen kartanon nykyisen omistajan, rouva Aminoffin, opastamana tutustumaan itse kartanoon. Tämä  harvinainen kunnia suodaan vain muutamalle ryhmälle vuodessa. Olemme todella iloisia ja kiitollisia että tämä ilo osaksemme tuli. Opas oli erinomainen, opastus hauska ja mukaansa tempaava, joten opimme paljon 1800-luvun tapakulttuurista, interiööristä ym.

 

Bussimatkalla meitä luotsasivat opasvälityksemme Änglarna rf. tutut ja rakkaat oppaat Terhi Korpela ja Charlotta Kivistö. Linja-autoa tyyräsi meidän Arttu Immonen.


Tytyrin kaivokseen pääsee vain kypärä päässä

 

Matkalla tutustuimme Lohjan Tytyrin kaivokseen, jossa oppaanamme oli lentokapteeni evp. Hänellä oli mahdottoman paljon mielenkiintoista kerrottavaa aina historiasta kaivoksen nykyiseen toimintaan. Mielenkiintoinen valoshow ja taideinstallaatio puhumattakaan monesta muusta yksityiskohdasta tekivät paikasta todella näkemisen arvoisen!


Talkoot ennen syyssesongin alkua

 

Vielä ennen käsikirjoituksen lukuhetkeä, pidimme varastossamme suursiivouksen. Kaikki teatterilaiset olivat paikalla, joten työ sujui joutuisasti. Yhteishenki oli mitä mainioin. Kertakaikkisen upea kulkuriporukka, jonka kanssa tehdään taas seuraava iki-ihana produktio!

 

b elokuussa 2018


HELENEN LUMOISSA
 

Tänä keväänä ei talven selkä tunnu taittuvan ei niin millään. Eletään maaliskuun loppua, mutta mittari näyttää liki kymmentä astetta miinusta ja lunta pyryttää taivaan täydeltä entisten kinosten päälle. Vanhan kansan mukaan uusi lumi on vanhan surma, sitä sopii toivoa. Mutta säästä viis, me kulkurit olemme heittäytyneet innokkaasti teatterin pariin ja yksi teos on saatu valmiiksi ja esitettyäkin jo.
 

Charlotan iki-ihana viulu, Anun koskettava teksti ja Aulin sielukas tulkinta ovat hurmanneet yleisön; kaikki esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä. Alun perin ajateltiin saliin mahtuvan noin kahdeksankymmentä henkeä, mutta kaikissa esityksissä on ollut katsojia yli sata. Mikä voisikaan olla ihanampaa, kuin esittää näytelmä salintäyteiselle, innokkaalle yleisölle. Yleisön pyynnöstä lisänäytös taidemuseolla 4.4.


Helene Schjerfbeck lienee taivaan asunnoista kylvänyt siunauksensa esityksellemme. Paitsi että sali täyttyy illasta toiseen, on tunnelma katsomossa sydämellinen, lämmin ja innostunut. Yleisö tutustuu taidemuseoon upeaan näyttelyyn, ostaa muistoesineitä, keskustelee keskenään ja jakaa meille tekijöille yltäkylläisiä kiitoksia.


Jää hyvästi Helene -esitys lähtee kyläilemään Tammisaareen 16.4.  Schjerfbeck-sällskapet i Ekenäs –tilaamana.
 

Lämmin kiitos ihanalle yleisöllemme, tästä on ihana jatkaa kohti seuraavia!

Tästä se taas alkaa! Kulkurit vasemmalta: Martta Korpela, Miina Nieminen, Eevi Kivelä, Auli Hyyrynen, Anna-Stiina Pouta, Terhi Korpela, Marke Eiristö, Marju Kettunen, Suvi Pietilä, Harri Wilén, Sonja Heinänen, Sakari Kajosaaari, Jaakko Kivistö, Jimi Vesala, Janne Vaittinen, Arttu Immonen, Jarno Hannula, Juha Tuomi ja Charlotta Kivistö. Aki Korpela oli hoitamassa SOTE-asioita.


TÄSTÄ SE TAAS ALKAA
 

Tämän vuoden ensimmäinen uusi käsikirjoitus, ohjaajan kirjoittama hupailu Tämänlaanen Renttu, on jaettu ja ei kun lauluja opettelemaan. Pahuksen vaikeita nuo pohjalaaset rallit ovatkin. Mutta kyllä se trossaus ja häjyyly vaan on mukavaa näyttelijöidenkin mielestä.

Meillä ”vanhoilla” kulkureilla on  erityiskuorrutus harjoittelulla, kun mukana on neljä ihanaa neitoa. He pistävät vauhtia meihin kaikkiin, erityisesti replojen opetteluun. He kun tulevat käsikirjoituksen saatuaan seuraaviin harkkoihin ilman kässäriä. Eläköön ihana nuoruus.

 

Lähestyy lähestyy päivä, jolloin julkistamme uuden näytelmämme. Malttia vielä vähän! Luvassa on lisäksi monta tilausjuttua ja taas uusien käsikirjoitusten opettelua. Mutta sehän se hauskinta teatterissa on.

 

LUE EDELLISET BLOGIT

 

Päivitetty 110319