Etusivu     Info    Kulkurit    Kulissien takaa    bb  Historia Liput  Kulkuriblogi 
 


METSÄ- tapahtuma

 25.-26.10. Hyvinkääsalissa

Pienen yhdistyksen rutistus palkittiin, kun kahden päivän aikana Hyvinkääsali lähes täyttyi neljästi.
Kova homma oli kahden ensi-illan vetäminen samana päivänä ja lisäksi näyttelyn organisoiminen ym. Mutta hienosti venyttiin ja hyvää tuli. Sunnuntai-iltana väsynyt porukka nautti kiitoksista ja itsensä ylittämisestä.

Kiitos kaikille yhteistyötahoille, avustajille sekä teille hyvä yleisö, jotka palkitsitte aherruksemme tulemalla niin suurilukuisena paikalle. Raikuvat aplodit, kauniit sananne ja esitystemme arvostaminen säilyvät mielessämme kauan ja pistävät jaksamaan taas kohti uusia ponnistuksia.

vs. kaupunginjohtaja Jyrki Mattila avasi  tapahtuman.

Lasten valokuvakilpailun järjesti Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistys, kuvassa vas. kunniamaininnan saaneet Joel Malinen ja Eevi Kivelä, sekä I palkinnon voittanut Sini Jousi. Seisomassa tuomariston pj. Tero Malinen sekä organisaattori Terhi Korpela. Oikealla yksi metsäkioskeista, joihin oli järjestetty hauskoja tieto- ja tunnistuskilpailuja lapsille ja aikuisillekin. Metsäkioskilla olivat biologit Päivi Sivonen ja Hannele Hirvelä sekä Tuomas Lilleberg.


Hakalan koulun luontojulisteet sekä hieno mielenmaisema-kooste ilahduttivat silmää Hyvinkääsalin ylä-aulassa. Niistä suuri kiitos tekijöille ja Kaukasten Asukasyhdistyksen puheenjohtajalle Tiina Lesoselle!


Kulkuritytötkin ehtivät kuuntelemaan avajaisia muun yleisön kanssa, jota oli tullutkin kiitettävästi paikalle.


Taiteilija Tiina Torkkelin sypressipullot loivat kauniin tunnelman tapahtuman ylle ja muistuttivat omalla tavallaan luonnon moninaisuudesta ja kauneudesta.


Kulkurit, naiskuoro Solina, avustajat ja muusikot osallistuivat METSÄ-tapahtumaan vaikuttamalla näytelmässä Metsien kätköistä.

kuvat: Aarno O. Jalonen        


Päivitetty 1.11.2014